Full Name
Lulu Ranne
Job Title
Liikenne- ja viestintäministeri
Company
Valtioneuvosto
Speaker Bio

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on toiminut ministerinä kesäkuusta 2023 alkaen. 

Ranne valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 2019. Hän on ollut mm. suuren valiokunnan jäsen ja valtiovarainvaliokunnan varajäsen. Ranne on toiminut Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana huhti-kesäkuussa 2023 ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajana 2021–2023. Lisäksi Ranne on toiminut Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana 2019–2023.

Ranne on koulutukseltaan rakennustekniikan diplomi-insinööri. Ennen kansanedustajan tehtävää Ranne on työskennellyt valtionhallinnossa mm. ympäristö- ja hankeasiantuntijana Hämeen ympäristökeskuksessa sekä Hämeen ja Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa.

Ranteen perheeseen kuuluu puoliso ja neljä lasta, joista kolme on jo omillaan. Hän harrastaa juoksua, kuntosalia ja dekkareita.

Lulu Ranne